Astrologia v. 1705 almanakassa

Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen sivuilla on esillä vuoden 1705 almanakka. Tuolloin astrologialla on vielä ollut vankka jalansija almanakoissa.

Painetut almanakat saivat alkunsa keskiajan lopulla Saksassa julkaistuista lääketieteellisistä kalentereista, joissa neuvottiin soveltuvat päivät suoneniskua ja lääkkeiden nauttimista varten. Vähitellen kalentereista kehittyi almanakkoja, joissa astrologiaan perustuva päivien valinta sai yhä tärkeämmän sijan. Almanakasta tuli jokamiehen opas terveydenhoitoon ja muihin tavalliseen elämään liittyvissä asioissa. Kun almanakan sivuilla oli liian vähän tilaa monimutkaisten sääntöjen esittämistä varten, alettiin almanakkojen loppuun liittää lähes poikkeuksetta erityinen ennustuskirja, prognosticon, jossa selvitettiin tarkemmin päivien edullisuutta tai haitallisuutta tiettyjen tehtävien kannalta. Sen seurauksena kirjapainoissa nimitettiin almanakan viimeistä arkkia prognosticaksi vielä kauan aikaa sen jälkeen, kun ennustuskirjat olivat jääneet pois käytöstä. (C 140, C 175, C 176) / Arno Forsius

Oheisena tekstilainauksia ja kuvia vuoden 1705 almanakasta.

1700-luku oli valistuksen aikaa. Erityisesti luonnontieteet kukoistivat, ja niiden antamaa tietoa haluttiin jakaa myös kansalle. Vuosisadan alussa Turun akatemian matematiikan professori Laurentius Tammelin päätti alkaa kirjoittaa almanakkoja suomen kielellä. Hän perustelee päätöstään vahvasti valistuksen hengessä:

minun on sihen [almanakan kirjoittamiseen] kehoittanut yhteinen Hyödytys, meidän rackasa Syndymä paicasamme Suomesa, jolla muiden corkiain harjoitusten ja Wijsauden siwusa, nijn hywin cuin muillakin Maacunnille, on syy ilahutta händäns Mathematican, eli sen Wijsauden ja tiedon harjoituxesta, cuin ['joka'] on Taiwan ja Maan menon tutkimisesta, cuinga ne owat heidän märätysä painosans, mitasans ja lugusans.

Laurentius Tammelin kirjoitti almanakkoja vuoteen 1725, minkä jälkeen työtä jatkoi Nicolaus Hasselbom.

Almanakka oli valistuksen ajan käytetyin tietokirjanen. Se oli rakenteeltaan kolmiosainen. Esimerkiksi vuoden 1705 almanakka alkaa kalenterilla ja liitekirjoituksella, joka juoksee kalenteriosan sivujen alareunassa. Kolmannessa osassa, ennustuksissa, käydään vuosi läpi kuukausi kuukaudelta ja selitetään, miten jo kalenteriosassa esitetyt "taivaan merkit" vaikuttavat säihin ja ihmisen terveyteen. Lopuksi ilmoitetaan auringonpimennysten ajat ja markkinoiden paikat ja ajankohdat "Suures Ruhtinan Maasa Suomesa ja Pohjan Maalla".

Astrologia

Itse astrologian Tammelin selittää "taiwan merckein juoxun arwioksi". Se on myös "Taiwan ja maan menon tutkimista".

Tähtitieteilijöistä Tammelin käyttää sanaa Tähtein Tutkiat. Sana esiintyy jo Agricolan tekstissä. Tieteilijä on paljon myöhemmin syntynyt sana: se on johdos tiede-sanasta, joka luotiin 1800-luvulla. Merkityksessä 'tiede' on vanhassa kirjasuomessa sana tieto, myös Tammelinin almanakassa:

On myös Suomen Kieli nijn runsas Ymmärryxestä ja ricas Sanoisa cuin muutkin Kielet nijn että sillä taitan edes tuoda caickinaiset asiat, ja tämän nimitetyn tiedon puhen parret nimitettä.

Tutkija

on johdos tutkia-verbistä, joka taas on johdos vanhasta päätä, kärkeä tai terää merkitsevästä sanavartalosta tutka- (vrt. tutkain). Tutkiminen on alkujaan merkinnyt terävällä seipäällä koettelemista. Vanhassa kirjasuomessa tutkia on esiintynyt nykymerkityksessään 1500-luvulta lähtien. Tietää-verbistä muodostettu johdos tietäjä on merkityksessä 'noita':

ja wielä tänäkin päiwänä nimittäwät Almanacan kirjoittajat ilman muutoxet Almanacoisans ainoastans sen tähden että he taidaisit nijden Ihmisten hembeyttä palwella, jotca Almanacat ilma kirioina ja nijden kirjoittajat tietäijnä pitäwät.

Taivaan ja näköpiirin rajaa, taivaanrantaa, merkitsevä horisontti oli esiintynyt jo vuoden 1701 virsikirjan kalenteriosassa. Sanan alkuperä on kreikan sanassa horitso 'rajoittava'.

Tammelin myöntää liitekirjoituksen alussa, että vaikka suomen kielellä pystytään ilmaisemaan monet astrologian käsitteet, on kuitenkin muutamia, jotka vaativat latinan- tai kreikankielistä nimeä:

[Niitä ei] taita muilla Kielillä ilman circumlocutiota, eli monen sanan yhdistyxitä selittä.

"Monen sanan yhdistyksiä" vaatii muun muassa Ephemeridix, joka on almanakan mukaan "taiwan juoxun ja Planettain näön selitys". Ecclipticae on "oikia Auringon tie", Tropicus Cancri "Auringon kändymisen pijri" ja AEquatori on "päiwän ja Yön tasawainen rati". Punctum intersectionis vernale on "läpitze leickawainen puncti", jota Tammelin tarvitsee kevätpäiväntasauksen selittämiseen. Termin kevätpäiväntasaus kirjallinen ensiesiintymä on juuri vuoden 1705 almanakassa, Kewä päiwän tasaus.

"Monen sanan yhdistyksiä" vaatii muun muassa Ephemeridix, joka on almanakan mukaan "taiwan juoxun ja Planettain näön selitys". Ecclipticae on "oikia Auringon tie", Tropicus Cancri "Auringon kändymisen pijri" ja AEquatori on "päiwän ja Yön tasawainen rati". Punctum intersectionis vernale on "läpitze leickawainen puncti", jota Tammelin tarvitsee kevätpäiväntasauksen selittämiseen. Termin kevätpäiväntasaus kirjallinen ensiesiintymä on juuri vuoden 1705 almanakassa, Kewä päiwän tasaus.

Taivaankappaleen radasta Tammelin käyttää siis sanaa piiri tai sanaa tie. Piirin alkumerkitys on 'aitaus, tarha'. Muutoin se esiintyy vanhassa kirjasuomessa myös merkityksessä 'viiva, raja'. Nykyinen piiri (esim. puolipäivänpiiri) on Tammelinin termistössä rati tai radi (päiwän ja Yön tasawainen rati).

Taivaankappaleet

Tähti ja kuu ovat vanhoja omaperäisiä sanoja. Auringon etymologia sen sijaan on toistaiseksi selvittämättä; sitä on kyllä arveltu nuoreksi lainaperäiseksi sanaksi. Kaikki kolme sanaa ovat esiintyneet kirjakielessä 1500-luvulta lähtien. Aurinko on kirjakielessä sekä taivaankappaleen nimenä että merkityksessä 'auringonpaiste', näin myös Tammelinin almanakassa:

[He] taitawat, edelläpäin lukea, joca päiwän päälle Auringon, Cuun ja muiden Planetein tilan säännön; Auringon paiste.

Tammelin kirjoittaa auringon isolla alkukirjaimella, mutta 'auringonpaisteen' merkityksessä käyttämänsä päivän hän saattaa kirjoittaa myös pienellä alkukirjaimella.

Kuun vaiheiden nimet uusi kuu, ensimmäinen neljännes, täysikuu ja viimeinen neljännes Tammelin otti kansankielestä. Viimeisestä neljänneksestä Tammelin käyttää myös ilmausta ala Cuu.- ja kuunpimennys ovat Tammelinin almanakassa auringon ja kuun pimeneminen. Pimennys tuli sanakirjoihin vasta 1800-luvulla. Tammelin käytti myös johdosta pimenemys, se esiintyy hänen almanakassaan ensimmäistä kertaa kirjasuomessa. Samanlaisia johdoksia ovat auringon liikkeestä käytetyt nousemus ja laskemus. Edellinen sana on esiintynyt jo Agricolan tekstissä, jälkimmäisen ensiesiintymä kirjasuomessa on Ljungo Tuomaanpojan tekstissä vuodelta 1609.

Auringon

Auringon ja kuun liikkeestä Tammelin käytti verbejä nousta ja laskea. Aurinkoon liittyi näiden lisäksi verbi koittaa. Se on johdos sanasta koi 'päivän sarastus, itä'. Kirjakielessä aamun sarastusta merkitsevä koi on ensi kertaa mainittu Jaakko Finnon virsikirjassa vuonna 1583. Sanalla on vastineita suomen etäsukukielissä asti; se kuuluu vanhaan omaperäiseen sanastoon. Nousta, laskea ja koittaa -verbit Tammelin on siis ottanut kansankielestä. Sen sijaan hänen auringon, kuun ja vuoden kulusta käyttämänsä sana juoksu on syntynyt käännöstietä eikä ole ollut levinneenä kansankieleen; kirjakielessä se oli kyllä esiintynyt jo Agricolasta lähtien.

Kiertotähtien yhteisnimityksenä Tammelin käytti sanaa planeetta (tai planeetti), joka oli oikeastaan jo vakiintunut kirjasuomeen. Sana oli esiintynyt kirjasuomessa vuodesta 1621, myös esimerkiksi vuoden 1642 Raamatussa. Vasta 1840-luvulla Antero Varelius esitti kiertotähti-sanan.

Eläinradan tähdistöt on esitetty suomenkielisin nimin: Oinas, Härkä ja Caxoiset; Crapu, Jalopeura ja Neitzy; waaca, Scorpioni ja Joutzimies; Cauris, Wesimies ja Calat. Tammelin kutsui tähdistöjä Taiwan merkeiksi ja ryhmitteli ne edelleen kevään, kesän, syksyn ja talven merkeiksi.

Tammelin kutsuu taivaankappaleita ehkä hieman runollisesti myös nimellä Taiwalliset walkeudet. Ne on almanakan liitekirjoituksen mukaan asetettu "walistaman Maata". Tammelin käyttää verbiä valistaa konkreettisen valaisemisen merkityksessä, joka on vanhimmassa kirjakielessä ollut sen päämerkitys. Tiedon ja ymmärryksen lisäämisen merkitys on päässyt etualalle vasta myöhemmin.

Aspektit

"On myös Suomen Kieli nijn runsas Ymmärryxestä ja ricas Sanoisa cuin muutkin Kielet nijn että sillä taitan edes tuoda caickinaiset asiat, ja tämän nimitetyn tiedon ['tieteen'] puhen parret nimitettä - -".

Tammelin todistaa tämän liitekirjoituksessa esittämänsä väitteen todeksi heti almanakan alkusivulla: hän sepitti taivaankappaleiden keskeisille aspekteille eli keskinäisille asemille suomenkieliset nimitykset.

Aspekti on Tammelinin suomentamana planeetein näkö. Enää näkö-substantiivijohdoksella ei ole merkitystä 'näkyminen', joka sillä Tammelinin kalenterissa on:

mutta että Cuun leweys ja näkywäinen olendo on nijn paljo Eteläsä, nijn eij taida se estä meildä jotca Pohjaisesa asumme, Auringon näkö [= näköö tai näköä 'näkymistä tai näkemistä'].

Kun taivaankappaleen aspektiksi ilmoitetaan konjunktio, se on maasta katsottuna auringon kanssa päällekkäin, joko suoraan auringon takana tai sen edessä. Konjunktion Tammelin suomensi yhdistykseksi. Ulkoplaneetat voivat lisäksi olla oppositiossa. Tällöin maapallo on auringon ja kyseessä olevan toisen taivaankappaleen välissä. Oppositio on Tammelinin suomentamana vastus. Muut Tammelinin suomentamat aspektit ovat trigoni, kvadratuuri ja sekstiili, kolmiloppinen, neljäloppinen ja kuusihaarainen.

Yhdyssanojen kolmi- ja neljäloppinen yhteinen perusosa tulee nyky-yleiskielestä puuttuvasta loppi-sanasta, jonka merkitys on ollut 'soppi, nurkka, syrjäkulma; syvennys'. VKS:n mukaan kolmiloppinen on sama kuin kolmikulmainen. Murteissa kolmiloppisella on myös substantiivinen merkitys 'kolmio'. Taivaankappaleet muodostavat kolmi- ja nelikulmaisia kuvioita silloin, kun ne ovat puheena olevissa asemissa toisiinsa nähden. Tammelin käyttääkin myös sanoja kolme- ja neljäkulmainen:

misä säännösä ne [taivaankappaleet] macawat toinen toistans wastan, jos ne owat yhdistyxes eli wastuxes eli neljä culmaiset eli colme-culmaiset, tai jollaculla muulla tawalla.

Säätä kuvailevat ilmaukset

Tulevia säitä Tammelin kuvailee ilmauksilla, joista osa on nyky-yleiskielestä tuttuja, osa vieraita. Tuttuja nykypäivänkin sääennustuksista ovat kova pakkanen (Tammelinin almanakassa muodossa packainen), lumisade, räntäsade, sumusade, vihmasade, pouta, rajuilma, helle, ukkosen jylinä, suoja, tuisku;adjektiivit selkeä ja tyven sekäverbi lauhtua (Tammelinin almanakassa lounaismurteisessa asussa lahtua).

Sadekuuro

on Tammelinin almanakassa genetiivialkuinen: satencuuro. Nyky-yleiskielelle tuntemattomiakin ilmauksia on:

Ensimmäinen Neljännes [tulee] muutamain sejas ['selkeä, pilvetön'] Päiwäin cansa;

Uusi Cuu tahto märkä olla, mutta ensimmäises Neljännexes tule taiwas jällens seijaxi, haman täysi Cuuhun asti;

Ilma seikene [verbi seietä 'seljetä, kirkastua'] ja tule kylm;

täydellä Cuulla taita tulla lensiämmäxi 'leudommaksi';

ylespitäwäinnen

walju

saten caldainen

'sateinen'.ilma 'ankaran paha ilma'; ilma < käännöslaina ruotsin sanasta uppehållsväder 'pouta';

Adjektiiveilla sekainen, levotoinen ja muuttelevainen Tammelin tarkoittaa vaihtelevaa ilmaa:

täysi cuusa secainen ilma, cuitengin toisinans muutamat selkiät päiwät, Kylwäitten hywäxi;

Usi Cuu on wähä lewotoinen, Aamulla syngiän sumun cansa, wan päiwällä caunin päiwän paisten;

Ilma tahto enimitten olla muuttelewainen, pilwinen ja tuulinen suloisella päiwän paistella.

Sadekuuroja Tammelin kuvailee voimakas-adjektiivin sijasta väkevä-adjektiivilla:

Ensimmäises Neljännexes myrsky, ja wäkewät satencuurot Yöllä.

Itse ilma voi olla kaunis, kuiva tai kova. Vierasta nykyisille säätiedotuksille on se melkein runollinen kieli, jota Tammelin paikoitellen käyttää: "Talwi rupe cowudens näyttäm[ään]." Kun Tammelin kuvailee kevään ja kesän säätä, hän käyttää suloinen ja ihana -adjektiiveja:

Se ihana ja lämmin Suwi;

Se suloinen ja ihana Kewä.

https://kaino.kotus.fi/www/artikkelit/almanakka_1705/