Elonmerkkejä
Kevään tullessa luonto herää eloon pitkästä talviunestaan ja omalta kohdalta tuntuu samalta blogin suhteen. Miten kauan siitä onkaan, kun olen viimeksi saanut rivejä aikaan! Toisaalta itseään ei saa pakottaa sellaiseen, joka ei tunnu sillä hetkellä omalta. Elämä kun on lyhyt ja jokainen hetki kannattaa käyttää asioihin, jotka todella saavat energiat virtaamaan ja sielun laulamaan - mitä ikinä ne asiat kenellekin ovatkaan.
Varmasti moni minut tunteva on miettinyt, mitä minulle kuuluu sairauteni suhteen joten aloitetaan siitä. Sairaan onnellinen oloneuvos voisi olla termi, joka kuvaisi tilannetta melkoisen hyvin. Tai ei se onnikaan aina automaattisesti läsnä ole, mutta siihen pyritään niinkuin toki jokainen meistä. Sain siis 2,5 vuotta sitten diagnoosin parantumattomasta sairaudesta. Silloin mietin, näkisinkö enää seuraavaa kesää. Kuitenkin nyt katselen hyväkuntoisena jo kolmannen kevään ja toivottavasti kesänkin kukkaan puhkeamista. Voi kunpa olisin ymmärtänytkin olla niinkuin viisaat opettavat; elää vain päivän kerrallaan. Paljon on matkan varrelle mahtunut turhaa pelkoa, murehtimista ja epätoivoa. Ja sitten 2,5 vuoden päästä huomaatkin kaiken olevan hyvin! Et ole kuollutkaan ja voit hyvin! Mitä jos olisikin käyttänyt kaikki ne 2,5 vuoteen mahtuneet päivät pelkään iloon, onneen ja toivoon? Olisin vain luottanut niinkuin kaikki kehottivat. Mutta kun ihminen ei ole kone...
Sairastamisen matka on ollut ajoittain myös raskas ja pelottava, mutta myös paljon upeita ihmisiä ja kokemuksia mukanaan tuonut. Olen saanut monta hienoa, syvällistä ja viisasta ihmistä läheisiksi ystävikseni. Yksi aiemmin niin tärkeä ihminen jäi kuitenkin pois matkasta. En tiedä, odotinko liikaa vai eikö hänellä vain ollut eväitä ymmärtää vakavasti sairastuneen todellisuutta. "Vaihtaisin koska tahansa paikkaa kanssasi", tokaisi ystäväni ihmissuhde- ym. arkihuoliinsa kyllästyneenä yrittäessäni kertoa, että odotan juuri kuvaustuloksia, jotka voivat olla sananmukaisesti kuolemantuomio. Tulkitsin lauseessa ymmärtämättömyyttä, epäempaattisuutta ja vähättelyä, mutta voin toki olla väärässäkin. Vielä yllättävämpää kuitenkin oli, että mahdollista väärinkäsitystä ei saatu ystäväni taholta käsiteltyä, jotta olisimme voineet jatkaa yhteistä matkaa.
Menneenä talvena astrologia on jäänyt elämässä yllättävän pienelle sijalle. Olen luonnollisesti seurannut kuitenkin jonkin verran omalle ja läheisteni kartoille osuvia transiitteja, progressioita, auringonpaluita ja aurinkokaari-edistyksiä. Tässä kai se ongelma omalta osaltani piileekin. Syksylle 2022 jokaisella tulkkaamallani omalla tai lähipiirini kartalla oli hyvinkin vaativia ja dramaattisia kuvioita. Toki vuosikymmeniä astrologiaa harrastaneena tiedän, että kyseessä on vain ajan laatu. Kyseessä ei missään nimessä ole ennustus - sellaiseen astrologia ei kerta kaikkiaan taivu. Elämme jokainen eri ajan laaduissa ja nuo ajan laadut ovat ikäänkuin kosminen säätiedotus. Tuleeko myrskyä vai paistaako aurinko? Kuitenkin itse päätämme, miten toimimme myrskyssä tai paahteessa. Lähdemmekö myrskyyn keveissä kesäkuteissa vai laitammeko sadevaatteet päälle? Päätämmekö pysyä sisällä vai seisoa uhmakkaasti myrskyn silmässä ympärillä olevasta myllerryksestä nauttien?
Järjelliset selitykset eivät kuitenkaan aina auta silloin kun tunne puhuu muuta. Kun pelko ottaa vallan ja ajattelet, että kartoilla näkyy oma mahdollinen kuolemasi. Toki kuolemaakaan ei siis voi astrologian avulla nähdä eikä sitä voi kukaan muukaan ennustella. Alitajuntaan jää kuitenkin epäilyksen siemen, joka on altis kasvamaan sitä enemmän, mitä enemmän ihmettelet tulevia astrokuvioita. Enkä muuten pitänyt siitä siemenestä yhtään! En yhtään! Se nakersi sisälläni ja laittoi kiroamaan koko astrologian. Kaduin katkerasti, että olin koskaan perehtynyt astrologiaan Iltalehden päivähoroskooppeja syvällisemmin.
En lähtenyt etsimään terapiaa, en hautomaan päivieni päättämistä (joka sekin olisi toki sopinut minunkaltaiselleni Pluto ykköshuoneessa -kontrollifriikille, joka haluaa määrätä jopa kuolemansa ajankohdan ihan itse). En lähtenyt dramatisoimaan, mutta ajatus kuitenkin kaiveli minua, yritin unohtaa kuviot miten kovasti tahansa. Tieto todella lisäsi tuskaa!
No mitä sitten tapahtui? Ei yhtikäs mitään tai täsmällisempi muoto olisi: ei yhtikäs mitään ulkoisesti näkyvää! Jokaisen perheenjäsenen elämä pysyi raiteellaan ja kuten lukija saattaa päätellä, itsekin olen elossa edelleen. Varmasti jokaisella perheenjäsenellä on ollut ajoittain myös raskasta, itsellänikin. Olemme kaikki olleet mukana prosessissa, jossa asioita punnitaan, käydään lävitse eri oppiläksyjä ja toivottavasti kehitytäänkin. Kaikki muutos ei aina näy ulospäin. Tyynen pinnan alla voi olla yllättävän vahvoja virtauksia! Ja niin meilläkin jokaisella siis oli jokin suurempi sisäinen prosessi meneillään, mutta kyseessä ei ollut suuret ulkoiset muutokset.
Jälkeenpäin mietin, kannattiko minun edes katsoa niitä kuvioita. Olinko kuin utelias Pandora lippaan äärellä? Sellaisen lippaan, josta ei vuotanut ulkoisia kirouksia, mutta joka silti teki oman oloni tukalaksi.. Mutta meneekö mikään kuitenkaan hukkaan? Olin ehkä toivonut voivani levätä luottavaisena suotuisien astrologisten kuvioiden paisteessa. Jokainehan meistä haluaa itselleen vain helppoa ja mukavaa elämää. Kuka haluaisi vaikeuksia, ei kukaan! Mutta juuri vaikeudet ovat ne, jotka meitä opettavat ja paineessa timanttia hiovat. Muuten sielu ei oppisi ja kehittyisi ja juuri oppimisen takiahan sielu on maan päälle saapunut.
Perheelleni en kertonut syksyn 2022 vaativista kuvioista mitään. Ehei, äiti siloittelee (aikuistenkin) lastensa polkua viimeiseen hengenvetoon asti vaikka järjen tasolla tietääkin, että myös lapsilla on omat oppiläksynsä tässä elämässä. Myös he kohtaavat vaikeuksia ja hyvä niin. Oli sitten sielun kehityksen kannalta oikein tai väärin, jälkeenpäin olen kuitenkin iloinen, että en jakanut omaa pelkoani. Jokaisella riittää materiaalia huoleen omastakin takaa. Ja aivan turhaahan pelko olisi ollutkin, tässäkin tapauksessa. Pelkääminen kun ei muuta asioita paremmaksi, mutta kuluttaa turhaan omia energiavarastoja.
Mutta tuo äsken kertomani on yksi syy siihen (huom. vain yksi) , miksi en ole tehnyt tulkintoja koko talven aikana. Tulkintojen tekeminen on herkkä laji. Yksi vääräkin sana tai äänenpaino voi saada kuulijan/lukijan mielikuvituksen lentämään. Ja vielä aivan päinvastaiseen suuntaan kuin mitä tulkitsija tarkoitti. Usein odotamme ja pelkäämme virheellisesti elämäämme tulevan juuri ongelmia. Vaikka sen pitäisi olla täysin päinvastoin. Pitäisi odottaa elämäänsä vain onnea ja iloisia asioita ja siten alitajunnan kautta lähteä toteuttamaan niitä. Meistä jokainen näkee maailman omalla tavallaan ja miksi juuri sinä et näkisi maailmaasi kauniina ja lupauksia täynnä olevana?
Toki astrologia edelleenkin on aivan erinomainen ja pettämätön itsetuntemusväline. Syntymäkartta antaa selkeitä viitteitä siitä, mitä sielu on tullut oppimaan ja mihin ei enää pidä keskittyä. Kartta kertoo vahvuudet ja myös asiat, jotka ovat kompastuskivinä niin kauan, kunnes opit käsittelemään ne. Ei kiertämään, mutta oppimaan rakentavasti nousemaan kivien päälle, jotta voit laajentaa horisonttia hieman kauemmas ja nähdä maailmassa uusia maisemia.
Astrologinen tulkinta ja tulevien kuvioiden tutkailu on myös edelleenkin omastakin mielestäni erinomainen kosminen säätiedotus. Se kertoo, mihin asioihin saat kosmista tukea, millaisia haasteita on polullasi oppiläksynäsi ja mihin kannattaa keskittyä. Parhaimmillaan astrologi on paras mahdollinen henkinen mentori.
En tiedä, jatkanko tulkintojen tekemistä (todennäköisesti kyllä) ja koska jatkan. Rakkaus astrologiaan on vahva ja pitkämielinen. Astrologiassa on erittäin paljon hyvää ja hyödyllistä. Mutta aina on myös riski, että kaiken kannustamisen ohella herää myös pelkoa. Eettiset ongelmat ovat aina olemassa tulkinnassa, toki kaikessa ihmisten tekemisessä. Joka tapauksessa itselläni on myös jokin muu sisäinen vastustus tällä hetkellä. Sellainen, josta en saa kiinni enkä selkoa. Tykkään lähinnä maalata ja usein käytän myös päiviä sanamukaisesti velttoiluun. Ja vielä nautin siitä! Taidettani tuon ehkä jossakin vaiheessa enemmän esille näille sivuille. Mutta taiteestakaan ei saa tulla suoritus, sillä silloin nautinto on jo karannut kauas pois.
Voikaa hyvin! Niin minäkin (pääosin) voin!