Uhrina aivot?

Paatuneena kännykänvastustajana jouduin olosuhteiden pakosta pyörtämään päätökseni ja hankkimaan 7-vuotiaalle tytölleni kännykän. Tyttö kun on aktiivinen ja omatoiminen ja päätös puhelimen hankinnasta tehtiin tytön tavoitettavuutta ajatellen - että vanhemmat tietäisivät onko kaikki hyvin. Toki tyttö itse oli pyydellyt kännykkää jo jonkin aikaa, mutta kännykän vaaroista laajasti lukeneena en lämmennyt ostoajatukselle ennenkuin pakon edessä.

Kun pieni punainen nokialainen sitten asettui kotiimme, en malttanut olla katsomatta tytön transiitteja. Taivaallinen sanansaattaja - viestinnän ja kommunikoinnin oma edustaja - Merkurius transitoi tarkasti tytön Ascendenttia. Kun Ascendentti on antamamme ensivaikutelma, tämäkään kuvio ei olisi voinut enää osuvampi olla. Ennen suhteellisen hiljainen tyttö soittelee nyt lähes riesaksi asti vanhempien lisäksi myös veljelleen ja mummulle. Kännykkä kulkee mukana kaikkialla. Ensivaikutelma on siis juuri nyt perin toisenlainen kuin aiemmin, luontaisestihan tytöllä on Merkurius 12. huoneessa, jolloin itseään ja ajatuksiaan on vaikea tuoda esiin.

Toivottavasti jokainen vanhempi on kuitenkin tietoinen kännykän käytön yhä vahvemmin todistetuista riskeistä? Nokialandissa kun kännykkä korotetaan monesti lähes puolijumalan asemaan ajattelematta lainkaan asian kääntöpuolia. Eikä ihme, puolueetonta tietoa asiasta on vaikea saada eikä huolestuttaviakaan tutkimustuloksia viranomaisten saati kännykkävalmistajien taholta ainakaan tyrkytetä. Siksi on hyvä pitää itse silmät auki ja hankkia tietoa.

Keski-Euroopassahan mm. kännykkämastojen vastaiset kansalaisliikkeet ovat jokaiselle tuttuja. Vaaralliset mastot vaaditaan asumattomaan korpeen kotikylän sijasta. Suomessa sen sijaan mastoja keikkuu kaikkialla asuinkerrostalojen katoista lähtien. Myös kännykän aiheuttamiin terveysriskeihin suhtaudutaan perin huolettomasti, suureksi osaksi tiedon puutteen takia. Onneksi Suomessa on kuitenkin viime vuosina ilmestynyt parikin hyvää kirjaa asiasta. Jo klassikoksi noussut - tällä hetkellä loppuunmyyty - on sähköinsinööri Erja Tammisen kirjoittama Sähköä ilmassa. Kirjan sisällysluetteloon voit tutustua täällä https://www.sahkoailmassa.fi/docs/sisallys.htm

Myös lääkärit Osmo Hänninen ja Seppo Kinnunen ovat kirjoittaneet kirjan nimeltä Matkapuhelinteknologia - mitkä ovat riskit. Silmiä avaavaa lukemista on myös Mona Nilssonin Ihmiskunta ja langaton peili.

En malta olla lainaamatta tähän Olli Tammilehdon esittelyä Erja Tammisen kirjasta etenkin kun Tammilehto mainitsee sivuillaan "Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa".

Aivojamme uhraamassa?

Erja Tamminen, Päivi Rekula & Matti Juusela: Sähköä ilmassa, Tietoa sähkömagneettisen säteilyn terveysvaikutuksista ja sähkösaneerauksesta. Omakustanne, Tallinna 2002, 223 s.

Vielä 20 vuotta siten alle prosentilla suomalaisista oli matkapuhelin. Nämä eivät olleet mitään taskupuhelimia vaan isoja, autoissa kuljetettavia järkäleitä, joten yhdelläkään suomalaisella ei ollut kännykkää. Kukaan tästä primitiivisestä 1980-luvun muinaiskansasta ei kuitenkaan tiennyt kuinka puutteenalaista elämää hän vietti ja kuinka paljon kärsi ilman kännykän iloja.

Nyt lähes jokaisella suomalaisella peruskouluikäisestä eläkeläisiin on tuo ilorasia. Päivitetty versio tunnetusta laulusta kuuluu: "Niin kauas kuin silmäin kantaa, nään mastoja piikkeineen..." Useimmat kansalaista suhtautunevat kauhulla ajatukseen, että tulevaisuudessa he eivät enää voisi käyttää kännykkää. Mutta entä jos tulevaisuudessa nämä samat suomalaiset suhtautuvat kauhulla tietoisuuteen siitä, että tuon naivin teknologiauskon aikakautena, Suomen toimiessa globaalin infoyhteiskunnan puskutraktorina, heidänkin sosiaalinen vuorovaikutuksensa saatiin kulkemaan kännyköiden ja mastojen kautta?

Tähän mahdollisuuteen viittaa viime syksynä ilmestynyt kirja "Sähköä ilmassa". Ehkä on oireellista, että Nokialandiassa ensimmäinen kriittistä kännykkätietoa välittävä suomenkielinen teos on Virossa painettu omakustanne. Erja Tamminen, Päivi Rekula ja Matti Juusela ovat kirjoittaneet perusteellisen tietopaketin modernien sähkö- ja elektronisten laitteiden niistä vaaroista, jotka tiedotuksen ja opetuksen valtavirta sivuuttaa. Kysymys on laitteiden ympärille syntyvien ja nopeasti muuttuvien sähkö- ja magneettikenttien suorista tai välillisistä vaikutuksista ihmisiin. Kirjan kiinnostavin ja poliittisesti räjähdysvoimaisin anti on Erja Tammisen kirjoittama laaja katsaus kännyköiden terveysvaikutuksiin.

Tamminen tuo esiin lukuisia tutkimuksia, joilla uuteen tietoon avoimesti suhtautuviin, rationaalisiin ihmisiin ei voi olla kuin yksi vaikutus: he alkavat pitää aikaisempaa todennäköisempänä sitä mahdollisuutta, että kännykät ovat terveydelle vaarallisia. Heidän maailmankuvastaan ja aikaisemmista tiedoistaan tietenkin riippuu se, kuinka todennäköistä tämä entistä todennäköisempi on. Kirjassa referoidut tutkimukset ovat tieteellisiä ainakin siinä mielessä, että ne on julkaistu tieteellisissä lehdissä.

Esimerkiksi Örebron sairaalan syöpätutkijan, professori Lennart Hardellin mukaan kymmenen vuotta jatkunut matkapuhelimen käyttö enemmän kuin kaksinkertaisti aivosyövän ja kolminkertaisti riskin kuulohermonkasvaimelle. Tutkimus koski vanhoja NMT-puhelimia. Vaikka monet tutkijat pitävät nykyisiä GSM-puhelimia NMT:tä vaarallisempina, niitä koskevaa vastaavaa tutkimusta ei ole voitu tehdä, koska niitä on käytetty liian vähän aikaa. Tässä taas yksi loistava etu, joka saavutetaan puhelimien mallien ja tekniikan kiivaalla muutostahdilla!Professori Roger Santini, joka on 22 vuotta tutkinut sähkömagneettisten kenttien biologisia vaikutuksia, julkaisi vuonna 2001 Lyon'ssa tekemänsä kyselytutkimuksen kännykkämaston lähellä asuvista ihmisistä. Niillä ihmisillä, jotka asuivat 10-300 metrin päässä mastosta, ilmeni kontrolliryhmää enemmän voimakasta väsymystä, pahoinvointia, ruokahaluttomuutta, näköhäiriöitä, koordinaatiovaikeuksia, päänsärkyä, keskittymiskyvyn ongelmia, unettomuutta, huimausta ja sydämen rytmihäiriöitä. Espanjassa tutkija Glaudio Gõmez-Perretta de Matteo päätyi vuonna 2002 Murcian kaupungissa suorittamissaan tutkimuksissa vastaaviin tuloksiin.

Tammisen selostukset yksittäisistä, kännyköille ja monille muille sähkölaitteille herkistyneistä ihmisistä ovat myös paljonpuhuvia. Maailman terveysjärjestön pääsihteeri Gro Harlem Brundtland, joka on pitkään ollut herkistynyt ylikansallisten yhtiöiden terveyspoliittisille näkemyksille, on yllättäen herkistynyt myös näiden yhtiöiden eräille tuotteille. Tämä lääkäri ja entinen Norjan pääministeri tunnistaa laukun tai taskun uumeniin piilotetun, auki olevan kännykän jopa neljän metrin päästä eikä voi ajatellakaan itse käyttävänsä matkapuhelinta sen aikaansaaman sietämättömän päänsäryn takia.

Kirja kertoo myös innokkaasta tekniikan harrastajasta ja teknillisen korkeakoulun opiskelijasta, joka joutui luopumaan kännykästä, tietokoneesta ja televisiosta. Ainoastaan tällä tavoin hän pääsi eroon lamaannuttavasta sairaudesta, johon kuului väsymystä, unihäiriöitä, kohonnutta verenpainetta, silmäoireita ja ihoreaktioita. Jos herkimmät meistä - nekin jotka ovat teknologiauskossaan vahvoja - reagoivat näin voimakkaasti kännykkään ja muihin mikroaaltoja säteileviin laitteisiin, voivatko meidän muiden aivot ja alemmat ruumiinosat olla täysin turvassa tämän säteilyn täyttämässä maailmassa? Toisaalta, eikö inhimillistä yhteiskuntaa pitäisi rakentaa heikoimpien yksilöiden mittapuiden mukaan?

Kirjan alussa oleva luku, joka tarkastelee sähköä elävän luonnon ilmiönä, tekee ymmärrettävämmäksi voimakkaita sähkö- ja magneettikenttiä säteilevien laitteiden mahdolliset biologiset vaikutukset. Koska ihmisen elämä perustuu herkkiin kemiallisiin reaktioihin, hän ei selviä voimakkaiden kemikaalien täyttämässä ympäristössä. Sama voi koskea ihmistä herkkiin sähkövirtoihin ja vähäisiin magneettikentän muutoksiin perustuvana olentona. Mielenkiintoinen on esimerkiksi tieto, että vuorokausirytmin taju katoaa, kun maan magneettikentän vaikutus ihmiseen estetään.

Mutta miten on mahdollista, että virallinen totuus kännyköistä on niin toisenlainen? Tavan takaa kuulemme Asiantuntijan kertovan meille, ettei matkapuhelimien säteilyn ole havaittu aiheuttavan mitään terveysvaikutuksia. Yhden vihjeen virallisen totuuden luonteen ymmärtämiseen antaa kirjassa kerrottu tarina siitä, mitä edellä mainitulle professori Santinille kävi hänen tutkimuksensa julkistamisen jälkeen. Hänellä on nykyisin melkoisia vaikeuksia ammattinsa harjoittamisessa. Santinin työnantajan, Ranskan sovelletun tieteen instituutin mielestä kyseessä olevan kännykkäsäteilytutkimuksen tekemiseen ei ollut syytä. Santinia on kielletty puhumasta enää aiheesta. Myös toinen edellä mainittu kännykkämastosäteilyn tutkija, Gõmez-Parretta, sai tulostensa julkistamisen jälkeen työnantajaltaan tutkimuskiellon.

Virallisten kännykkäkäsitysten ymmärtämisen kannalta valaisevaa on myös tutustuminen teollisuusmaissa noudatettavien säteilynormien lähteeseen. Ne säätää Kansainvälinen ionisoimatonta säteilyä käsittelevä suojelukomissio eli ICNIRP. Elin on lähtöisin teollisuuspiireistä ja täydentää itse itseään. Australialaisen Lincolnin yliopiston professorin Neil Cherryn mukaan ICNIRP hylkää täysin perusteettomasti kännykkäsäteilyä koskevia tutkimuksia: "Vastaavilla tutkimustuloksilla jokin kemikaali olisi jo vuosia sitten julistettu syöpää aiheuttavaksi, hermomyrkyksi, sydänsairauksille tai sikiövaurioille altistavaksi."

ICNIRPin ja sitä lähellä olevien viranomaisten kuten Suomen säteilyturvakeskuksen dogmi on, että mikroaaltosäteily vaikuttaa vain lämmittämällä kudoksia. Kun lämpövaikutus on vähäinen, mitään vaaraa ei ole. Siksi jokainen tutkimustulos, jossa havaitaan vaikutuksia alhaisilla lämmitystehoilla, on epätieteellinen tai sattuman synnyttämä, ja tällaisten tulosten esittäjät ansaitsevat vain tulla vaiennetuiksi. Kuitenkin - kuten kirjassa laajasti tuodaan esiin - monet tutkijat ovat lämpövaikutuksen lisäksi löytäneet monia muita vaikutusmekanismeja resonanssista solukalvojen läpäisevyyden lisääntymiseen. Niinpä virallisen näkemyksen edustajat ovat kuin Galileo Galilein tuominneet katolisen kirkon oppineet: he kieltäytyvät katsomasta kaukoputkeen, koska uudet tieteelliset näkemykset vaarantaisivat heidän ja heidän edustamiensa intressipiirien vallan ja rikkauden.

Sähköä ilmassa -kirjan kaltaiset maallikoiden kirjoittamat teokset, jotka käsittelevät kantaa ottavasti tiedeyhteisön piirissä kiistanalaisia kysymyksiä, leimataan usein epätieteelliseksi huuhaaksi. Tällöin kuitenkin unohdetaan, että käsitys modernin tieteen edustajien tietämiskyvyn paremmuudesta muihin ihmisiin ja muihin tietojärjestelmiin verrattuna ei perustu heidän lahjakkuuteensa, lukeneisuutensa määrään tai heidän asemaansa jonkin hierarkian huipulla. Sen sijaan se perustuu olettamukseen, että he ovat osallisina yhteisöllisessä prosessissa, jossa vanhoja käsityksiä saa vapaasti kritisoida ja uudet näkemykset toivotetaan tervetulleiksi ja jossa käsitysten oikeellisuutta arvioidaan niiden puolesta esitettävien argumenttien painavuuden eikä esittäjän aseman perusteella. Mikäli nämä ehdot eivät täyty ja tutkimuksen ja keskustelun vapautta rajoitetaan erilaisilla sanktioilla, maallikoiden tekemillä kirjoilla ja heidän muodostamillaan yhteiskunnallisilla liikkeillä voi olla keskeinen tehtävä juuri totuuden löytymisen kannalta. Ne voivat vähentää tutkijayhteisön sisäisten sanktioiden tehoa ja pakottaa asemiin jähmettyneet osapuolet todelliseen keskusteluun. Näin ollen Suomen tiedepiirien pitäisi leimaamisen sijasta palkita Tamminen, Rekula ja Juusela arvokkaasta panoksesta tieteen edistämisessä.

Tätä tulevaa tieteellistä keskustelua odotellessa, Tammisen ja kumppanien siteeraamien tutkijoiden argumentit saavat minut toistaiseksi jättäytymään kännykättömien suomalaisten alati pienevään vähemmistöön. Mutta kaikkia kirja ei varmaankaan vakuuta. Lukekaa se, ja muodostakaa sellainen oma käsityksenne, jota ei valaise pelkästään säteilyturvakeskus!Tai ehkä talouselämämme menestys painaa vaa'assa solujemme elämää enemmän. Onhan USAn hallituskin elinkeinoelämäänsä edistääkseen hyväksynyt täydellisen tuhon monilla vähemmistöjen asuttamilla alueilla ja nimennyt ne Kansallisiksi uhrialueiksi (National Sacrifice Area). Kaipa isänmaallinen suomalainen on valmis uhraamaan yhden elimensä - vaikkapa aivonsa - jotta Suomen elinkeinoelämän lippulaiva jatkaisi voittokulkuaan maailmalla?

- Heli